Johnny Ramone

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Johnny Ramone
Johnny Ramone Torontossa vuonna 1978.
Johnny Ramone Torontossa vuonna 1978.
Henkilötiedot
Koko nimi John William Cummings
Syntynyt8. lokakuuta 1948
Long Island, New York, Yhdysvallat
Kuollut15. syyskuuta 2004 (55 vuotta)
Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat
Muusikko
Taiteilijanimi Johnny Ramone
Aktiivisena 1974–2004
Tyylilajit punk rock
Soittimet kitara
Yhtyeet Ramones (1974–1996)
Levy-yhtiöt Sire RecordsView and modify data on Wikidata
Aiheesta muualla
www.johnnyramone.com

Johnny Ramone (oikealta nimeltään John William Cummings; 8. lokakuuta 1948 Long Island, New York15. syyskuuta 2004 Los Angeles, Kalifornia) oli punk rock -yhtye Ramonesin kitaristi.

Johnny Ramone ei juurikaan osallistunut kappaleiden säveltämiseen. Ensimmäisten Ramones-levyjen kappaleet silti kirjattiin kaikkien nimiin. Myöhemmin julkaistuista hänen nimiinsä kirjattiin esimerkiksi Dee Dee Ramonen kanssa ”Psycho Therapy”, ”Wart Hog”, ”Endless Vacation”, ”Freak Of Nature” ja ”I Lost My Mind”.[1] Durango 95-kappaleen hän sävelsi itse.

Johnny Ramone soitti yhtyeissä jo 1960-luvulla, kuten Tangerine Puppetsissa, jossa oli tulevista Ramones-jäsenistä myös Tommy Ramone (Thomas Erdelyi). [2]

Musiikillisen uransa lisäksi Johnny Ramone esiintyi useissa elokuvissa ja televisio-ohjelmissa (muun muassa Simpsoneissa). Johnny Ramone oli poliittisesti oikealla ja julistautui republikaaniksi ja George W. Bushin kannattajaksi. Johnny Ramone oli naimisissa Joey Ramonen entisen tyttöystävän, Lindan, kanssa.

Johnnyn suosikkikitara oli Mosrite Ventures II -mallinen. Kenties Kurt Cobain päätyi siksi samaan suhteellisen harvinaiseen kitaraan.

Johnny Ramone kuoli kotonaan Los Angelesissa syyskuussa 2004 viisi vuotta sairastamaansa eturauhassyöpään. Johnny alkoi viettää aikaa monien Hollywood-tähtien, muun muassa Nicholas Cagen, Lisa Marie Presleyn ja Rob Zombien kanssa ennen kuolemaansa.[3]

Johnny valittiin Rolling Stone -lehden kaikkien aikojen kitaristi -äänestyksessä 16. sijalle.[4]

  1. Studioalbumilistaus Jari-Pekka Laitio-Ramonen Ramones-sivustolla ramonesheaven.com.
  2. Laitio-Ramone, Jari-Pekka: Ramones: Soundtrack Of Our Lives, s. 15, 128, 120. Tmi Ramoniac, 2009. ISBN 978-951-98965-2-6 Englanti.
  3. Johnny Ramone -muistosivu ramonesheaven.com.
  4. The 100 Greatest Guitarists of All Time 27. elokuuta 2003. Rolling Stone. Viitattu 5.3.2009. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kitaristiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.